Koira ja reaktiivinen pelko

Kun koira kohtaa uhkaavan tilanteen, se pyrkii lähtökohtaisesti vetäytymään etäisyydelle, josta se voi arvioida kannattavimman tavan toimia. Tilanteesta riippuen koira päättää, aikooko se tutkia tilannetta, vetäytyä pois vai ratkaista tilanteen aktiivisesti (yrittämällä häätää uhan pois). Koira voi myös todeta, ettei tilanne olekaan uhkaava ja rauhoittua itsenäisesti.

Päätösvaiheeseen voi toisinaan rodusta ja yksilöstä riippuen liittyä hälytyshaukku, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut hälyttää muita laumanjäseniä mahdollisesta uhasta. Koira voi haukkua koko pohdintavaiheen ajan, kunnes päätyy ratkaisuun. Muut laumanjäsenet voivat vaikuttaa ratkaisun muodostumiseen omalla käytöksellään – kiihtyneet reaktiot ajavat koiran herkemmin tilanteeseen, jossa se toteaa näkemänsä asian aidoksi uhaksi ja reagoi asiaankuuluvasti. Kiihtyneet toverit lisäävät myös aggressiivisen reaktion mahdollisuutta.

Aikaisemmat kokemukset vaikuttavat koiran päätöksentekoon. Jos koira on aiemmin todennut tietyn toimintamallin toimivaksi, tai jonkin toisen toimintamallin hyödyttömäksi, se oikaisee herkästi suoraan siihen toimintamalliin, jonka kokee kannattavimmaksi. Usein pohdintavaihe alkaa jäämään vähitellen pois sitä mukaa, kun koira oppii kuhunkin tilanteeseen ”oikean” ratkaisun.

Usein remmirähinä kehittyy siitä, kun pelkäävä koira ei pääse pakenemaan tilanteesta. Osasyynä tähän on usein hihna, joka rajoittaa koiran liikettä – koira myös tietää, ettei se hihnassa ollessaan pääse väistämään uhkia, joten hyökkäävä tai uhkaava käytös on usein koiran kannalta loogisin vaihtoehto toimia. Harkitsevammat yksilöt ja rodut saattavat oppia helpommin, että uhkaavat tilanteet ratkeavat parhaiten sillä, kun niihin ei kiinnitä huomiota, mutta tämä on valitettavasti harvinaista.

Kun koira on kokenut riittävästi tilanteita, joissa se kerta toisensa jälkeen yltyy rähinään, käytös muuttuu vakiotavaksi toimia tilanteissa, joissa koiralla jännittää vähääkään. Näissä tilanteissa koiraa voidaan muistuttaa, että sillä on muitakin tapoja käsitellä tilanteita ja antaa koiran päästä tavoitteeseensa (eli uhan poistumiseen) nimenomaan näitä haluttuja käytöksiä hyödyntäen.

Remmirähinä voi olla myös ympäristösidonnaista ja varsinkin kotialueeseen liittyy yleensä tarve puolustaa omaa reviiriä. Tämä on koiralle normaalia lajinomaista käytöstä, mutta voi yliampuvana riehumisena olla  kiusallista ja haitallista – myös koiran terveydelle.

Reagointietäisyys

Reagointi ei koskaan tapahdu millä tahansa etäisyydellä, vaan vasta sitten, kun koira kokee olonsa uhatuksi. Reagointietäisyys on aina hyvin yksilökohtainen ja siihen vaikuttaa koiran mielestä uhkaavan kohteen käytös – esimerkiksi paikallaan seisova vieras koira ei ole niin uhkaava, kuin kohti laukkaava ja haukkuva hirmu. Kun etäisyys kohteeseen lyhenee, koiran tunnetila alkaa kiihtyä ja reaktiot alkavat vähitellen tulla esiin.

Harkintaetäisyys on suunnilleen sillä etäisyydellä, jolla koira havaitsee kohteen, muttei vielä reagoi siihen muulla kuin katseella. Kohteen ollessa tällä etäisyydellä koira kykenee vielä tutkimaan ympäristöään, tekemään yksinkertaisia tehtäviä ja kuulemaan ohjaajan vihjeitä. Muutaman sekunnin viive tuttujen käskyjen tottelussa kielii siitä, että koira on harkinta- ja reagointietäisyyden rajamailla, ja sillä jännittää jonkin verran.

Reagointietäisyydellä koira voi alkaa tuijottaa, vältellä kohteeseen katsomista, jännittyä, haukkua, murista hiljaa itsekseen tai aloittaa hälytyksen. Remmirähisijöillä hyökkäävän käytökseen ensiasteet ilmenevät tässä vaiheessa. Koira ei enää reagoi ohjaajan vihjeisiin, eikä välttämättä koe turvalliseksi irrottaa katsettaan uhkaavasta kohteesta. Tämä johtuu siitä, että koiran elimistö keskittää kaiken huomion ja energian tilanteesta selviytymiseen, jolloin koiran etuaivolohkon toiminta heikentyy. Pikkuaivot aktivoituvat, eikä koira kerta kaikkiaan kykene tekemään muuta kuin reagoimaan uhkaan – ei siis ole ihme, jos korvat katoavat. Tässä tilanteessa ainoa vaihtoehto on tilanteesta poistuminen. Ohjaajan kiihtynyt käytös voi pahentaa tilannetta, jolloin vastaavaisuudessa koira muistaa (vaikkei tietoisesti), että uhkaavan tilanteen kohtaamiseen liittyy riehuva myös riehumaan alkava omistaja.

Kun reagointietäisyydestä mennään edelleen lähemmäs, koiran selviytymisvaistot hyökkäävät pinnalle ja koira pyrkii silmittömään pakenemiseen tai hyökkäykseen. Vaihtoehtoisesti se voi myös kerta kaikkiaan jähmettyä. Tähän tilanteeseen voi myös liittyä suolen ja rakon hallitsematon tyhjeneminen ja koira voi purra mitä tai ketä tahansa. Kyseessä on äärimmäinen selviytymiskeino, jota koira ei itse hallitse – sama pakene/taistele –tila löytyy jokaiselta eläinlajilta ja –yksilöltä. Ainoa apu on etäisyyden ottaminen ja koiran rauhoittelu jälkikäteen. Suora pakene/taistele – tila jättää myös lähes poikkeuksetta jäljet eläimen psyykeeseen ja on voimakkaasti traumatisoiva. Sitä voidaan kuitenkin hoitaa.

Tiheään toistuvat adrenaliinipiikit heikentävät koiran terveyttä yleisesti. Selviytymistilanteessa purkautuva adrenaliini vaikuttaa elimistössä keskimäärin kaksi vuorokautta ja jatkuva stressitila on pitkällä aikavälillä haitallista.

Rauhallisen käytöksen opettaminen

Opitun raivoamisen poiskitkeminen edellyttää, että koira pääsee kohtaamaan uhkaavan tilanteen siten, että se selviää siitä rauhallisilla keinoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että uhkaavat tilanteet kohdataan aina lähtökohtaisesti harkintaetäisyydeltä ja odotetaan, että koira toimii halutulla tavalla. Näissä tilanteissa koiraa voi palkita herkuilla, mutta se ei ole aina välttämätöntä. Rauhallinen käytös on itsessään palkitsevaa, koska koira pääsee rauhoittumalla tavoitteeseensa, joka siis on uhan ja ahdistuneisuuden katoaminen.

Yksinkertaisimmillaan tämän voi hoitaa siten, että uhka (oli kyseessä sitten koira, ihminen tai muu eläin tai esine) asetetaan sopivan etäisyyden päähän koirasta ja määritellään, milloin koira huomaa kohteen, muttei vielä reagoi siihen voimakkaasti. Yleensä on hyvä odottaa pieni hetki ensireaktioiden laantumista, mutta mikäli koira ei rauhoitu tai sen käytös alkaa selkeästi kiihtymään koko ajan lisää, täytyy etäisyyttä lisätä.

Kun koira on rauhoittunut harkintaetäisyydellä, sitä viedään vähitellen lähemmäs kohdetta, kunnes harkintaetäisyydelle päästään uudelleen. Etäisyys nimittäin pienenee sitä mukaa, kun koira huomaa, että ”tällä etäisyydellä tästä asiasta ei tarvitse murehtia”. Seuraava harkintaetäisyyden pykälä voi olla metrin päässä, tai viidenkymmenen metrin päässä – tämä on täysin yksilökohtaista ja siksi koiran käytöksen lukeminen on ensiarvoisen tärkeää siedättäessä.

Mikäli koiran edistystä halutaan palkita erikseen, kannattaa pitää silmällä tilanteita, joissa koira pyrkii itse rauhoittamaan itseään. Tällaisia tilanteita ovat hetket joina koira nuuskii maata, ottaa kontaktia omistajaan, merkkailee, haukottelee, ravistelee itseään, rapsuttelee itseään, istahtaa katsomaan ohjaajaa tai katsoo tarkoituksella poispäin ahdistavasta kohteesta.

Koira siis altistetaan kerta toisensa jälkeen sopivan kokoiselle stressille, jonka se saa itse selvittää rauhallisilla menetelmillä. Kun koira ennen pitkää huomaa, että käytös toimii, alkaa rauhallisempi käytös syrjäyttää hyökkäävää käytöstä. Tämä ei tule näkymään arjessa heti, ja on jälleen hyvin yksilökohtaista, kuinka herkästi uusi käytös leviää eri tilanteisiin. Kotiseudun lenkitysreitit ovat usein vaikeimpia, koska siellä koiran aggressioon vaikuttaa myös reviirikäytös. Tämä voi tietyillä roduilla olla erittäin voimakas vaikutin koiran päätöksentekoon.

Kun paikallaan oleva kohde voidaan ohittaa halutulta etäisyydeltä (yleensä n. 1-2 metriä, koska kävelytiet ovat usein suunnilleen sen levyisiä), voidaan kohdetta alkaa liikuttamaan. Tällöin koulutus aloitetaan taas aikaisemmasta vaiheesta, eli haetaan harkintaetäisyys liikkuvalle kohteelle, ja edetään muuten samoin tavoin kuin aikaisemminkin. Usein eteneminen on tässä vaiheessa paljon nopeampaa, eli työn määrästä ei kannata lannistua.

Lopulta on hyödyllistä harjoitella tilanteita, joissa kohde liikkuu koiran perässä ja edessä, tulee kulman takaa, jne. Kaikista vaikeimpia ovat usein tilanteet, joissa koira näkee jo kaukaa, että kohde liikkuu suoraan kohti – tällöin koira joutuu rauhoittelemaan itseään liikkeellä ollessaan. Näissä tilanteissa koiraa voidaan ohjata kädellä tai omalla kävelyllä siirtymään sivuun tai haistelemaan maata. Usein koira tarttuu mielellään tilaisuuteen keskittyä johonkin muuhun kuin kohti tulevaan asiaan, ja näin koiraa voidaan opettaa väistämään tilanteissa, joissa se kokee olonsa epävarmaksi. On myös tärkeää, että koira ymmärtää, että se pystyy väistämään hihnassa olosta huolimatta. Koiran täytyy voida luottaa siihen, että se pystyy ottamaan tarvitessaan tilaa ja siihen, että ihminen seuraa tilanteissa, joissa koira haluaa kauemmas.

Arjen haasteet

Valitettavasti tilanteet, joissa koira pääsee tavoitteeseensa (eli rauhaan) rähisemällä, antavat koulutukselle takaiskuja. Arjessa harjoittelu onkin tämän vuoksi monimutkaista ja usein arvaamatonta, koska esimerkiksi vastaantulevia koiria on mahdotonta hallita. Koulutustilanteet tulee rakentaa aina siten, että mahdollisimman moni koulutuksen elementti on suoraan hallittavissa, jotta koiran onnistuminen ja sitä kautta oppiminen voidaan taata. Epäonnistuneet suoritukset eivät opeta koiraa virheiden kautta, vaan voimistavat käytösketjuja, joita yritetään saada hälvenemään.

Koulutus on hyvä aloittaa paikasta, joissa koira pystyy rauhoittumaan, eikä mielellään alueella, jossa koiran reviiriaggressio on vaikuttimena. Helposta aloittaminen antaa hyvän pohjan onnistumiselle, ja vaikeisiin asioihin voidaan edetä sitä mukaa, kun koira ja ohjaaja ovat siihen valmiit. Arjessa vastaan tuleva uhka on tällöin parasta kiertää sen verran kaukaa, ettei koira pääse reagoimaan – parhaassa tapauksessa koira oppii myös tästä, että uhat pystyy välttämään menemällä toiseen suuntaan, kunhan ohjaaja muistaa olla valppaana koiransa tilantarpeelle.

Yleisesti ottaen koulutuksen edetessä koira alkaa suosia oppimaansa käytöstä myös uusissa tilanteissa. Kun koira alkaa kokeilla rauhallista käytöstä ensisijaisesti aggressiivisen käytöksen sijaan ,voidaan todeta, että ongelma on ainakin enimmäkseen ratkaistu. Säikähtäessään koira voi edelleen reagoida uhkaavasti, mutta niissä tilanteissa ohjaajan rauhallisuus ja jälkeen päin rauhoittelu ovat valttia.  Muutama epäonnistuminen ei kaada koko koulutusta tai tee sitä turhaksi, mutta on hyväksi pyrkiä vahvistamaan oikeita käytösketjuja aina kun sen on mahdollista.