Epävarma koira – ihmisten kohtaaminen

Mitä koiran epävarmuudella tarkoitetaan?

Koiran epävarmuus tulee terminä kohtalaisen usein vastaan. Tarkalleen ottaen epävarmuutta on vaikea määritellä varsinkin arkikielessä, jossa sillä saatetaan viitata koiran yleiseen hermostuneisuuteen, pelkoaggressioon, ohitusongelmiin tai kiihtyneeseen käytökseen. Väittäisin jopa, että useimmiten moni koiraansa epävarmaksi kuvaileva haluaa vain antaa jonkin selityksen koiran käytökselle, jota ei ihan täysin itsekään ymmärrä. On helpompi sanoa koiran olevan epävarma, kuin yrittää selittää sen epäloogiselta vaikuttavaa käytöstä. Useimmiten huomaan ”epävarma” -termiä viljetävän ohitustilanteissa ja silloin, kun koira menee treeneissä lukkoon tai väistää lähestyvää ihmistä.

Epävarmuutta kuvaillaan myös luonteenpiirteeksi, jolloin sillä selitetään usein koiran sisäsyntyistä reaktiivisuutta, alusta-arkuutta, suhtautumista vieraisiin tai uusiin tilanteisiin sekä taipumusta jähmettyä uusissa tilanteissa. Epävarmuudella voidaan tarkoittaa myös täysin päinvastaisia ilmiöitä, kuten omistajalle haukkumista ja vieraille murisemista. Kouluttajan kannalta lause ”se on vähän epävarma”, tarkoittaa käytännössä sitä, että lisätutkimuksia tarvitaan.

Arkuus on nykytutkimusten mukaan voimakkaasti periytyvä ominaisuus. Tässä kontekstissa luontainen epävarmuus tarkoittaa juuri sitä, miltä se kuulostaakin: koira huolestuu herkästi uusista asioista. Pelkoa voi tällöin pahimmassa tapauksessa aiheuttaa kaikki normaalista poikkeava ja koira herkistyy pelontunteelle helposti. Sisäsyntyisiä ominaisuuksia ei voi kouluttaa pois, ja näihin lukeutuu valitettavasti moni kiusallinen ongelma, kuten ääniarkuus sekä pelkoaggressio. Koiralle voi kuitenkin opettaa eri tapoja käsitellä pelkoa ja suurin osa geneettisesti arkojen koirien auttamisestani perustuu tähän. Aralle koiralle voidaan opettaa työkaluja, joilla se voi itse lisätä turvallisuuden ja hallinnan tunnetta tilanteissa, joissa sillä jännittää. Tähän yhdistetään monesti myös siedättämistä ja vastaehdollistamista, kunnes koirasta tulee ”varmempi”. Varmuus tulee siitä, että koira tietää, miten pelon saa loppumaan tai helpottamaan.

Luontaista arkuutta voi esiintyä monissa eri muodoissa, eikä se suinkaan aina tarkoita kokonaisvaltaista pelkoa kaikkea kohtaan. Tämän lisäksi pelon oireet voivat vaihdella – koira voi esimerkiksi paeta vierasta ihmistä tai yrittää ajaa tämän pois, hankala lattia voi saada koiran kiihtymään, merkkailemaan tai jähmettymään, automatka voi saada koiran haukkumaan, kimpoilemaan tai kyhjöttämään nurkassa ja niin edelleen. Aina, kun koira käyttäytyy tavalla, joka voi aluksi vaikuttaa epäloogiselta, täytyy pystyä selvittämään, onko taustalla pelko tai kipu. Pelko ja kipu ovat myös yleisimmät ns. ongelmakäytöksien aiheuttajat.

Perinnöllinen arkuus vaikuttaa voimakkaasti opitun pelon muodostumiseen, mutta mikä tahansa eläin voi oppia pelkäämään asioita. Reipaskin koira voi oppia pelkäämään mukavia juttuja, jos asiat menevät tarpeeksi pahasti mönkään. Opitussa pelossa on usein taustalla joko yksittäinen traumaattinen tilanne tai vähitellen muodostunut, jännittävälle asialle tapahtuva herkistyminen. Opittu pelko on kuitenkin harvoin yksinomaan kokemuspohjainen ilmiö, sillä esimerkiksi ohitustilanteiden ongelmat liittyvät yleensä arkuuden lisäksi myös reviirikäytöksen hormonaalisiin vaikutteisiin. Epävarmuus on siis sekä geneettisesti että käytöksellisesti monimutkainen vyyhti. Koulutuksen kannalta tarpeellista on tietää lähinnä se, onko koira kipeä ja liittyykö pelkoon esimerkiksi laaja-alaisempia ilmiöitä, kuten resurssiaggressiota. Muuten apukeinot noudattelevat enimmäkseen samaa logiikkaa.

Epävarmuus voi ilmetä myös monilla muilla tavoilla, mutta koska tämän artikkelin pääpainona on nimenomaan vieraiden kohtaaminen, keskitymme sosiaalisissa tilanteissa (ihmisten kanssa) ilmenevään pelkoon. Tässä artikkelissa tai sen maksullisessa osiossa ei kuitenkaan käsitellä koiran ihmisiin kohdistamaa epävarmuutta harrastuksissa, kuten näyttelyissä tai koiraurheilulajeissa. Näitä käsitellään myöhemmin erillisessä artikkelissa.

Mitä korvien välissä tapahtuu?

Kun koira joutuu hankalaan tilanteeseen, se joutuu usein tekemään päätöksiä ahdistuneessa tai kiihtyneessä mielentilassa. Näissä tilanteissa eläimen pyrkimys on ensisijaisesti hakeutua rauhaan, mikä johtaa tilanteesta riippuen erilaisiin tunnetiloihin ja koiran käytös voi muokkautua eri suuntiin – joskus hyväksyttäviin, joskus hyvinkin hankaliin.

Lähtökohtaisesti mikä tahansa eläin pyrkii saavuttamaan rauhan kahdella keinolla: väistämällä tai ajamalla uhan pois, eli klassisemmin pakenemalla tai taistelemalla. On äärimmäisen harvinaista, että mikään eläin valitsee mieluummin taistelun kuin väistämisen. Pääsääntöisesti näin käy vain reviiri- sekä kiimakäytöksen yhteydessä ja silloinkin uhittelu on ensisijainen selvittelykeino. Kun puhutaan varsinaisesta pakene-taistele -tilasta, kyseessä ei ole arkinen pikkupaniikki. Tämä reaktio on äärimmäinen selviytymiskeino, jonka johdosta koira voi tiedostamattaan esimerkiksi purra mitä tai ketä tahansa. Joskus tämän tilan korvaa jähmettyminen – vaikka se ei ole samalla tavalla vaarallinen reaktio, se on yhtä kaikki koiran elimistölle ja psyykelle raastava tila.

Kesykoiran erityisen aseman ja elämäntavan vuoksi uhittelu ja hyökkäys ovat jokseenkin yleisempiä toimintamalleja kuin luonnoneläimillä. Koirien liikkuminen on huomattavasti rajoittuneempaa ja sopivalle etäisyydelle väistäminen ei yleensä ole mahdollista. Seinät ja remmit rajoittavat koiran liikkumista ja ajavat herkästi koiraa tilanteisiin, joista se ei pääse pakenemaan, vaikka haluaisi.

Myös jalostus vaikuttaa väistämisalttiuteen ja sisäsyntyiseen riskinkartoitukseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on karjalankarhukoira, joka on jalostettu uskaltamaan näykkiä ja kiusata niinkin vaarallista eläintä kuin karhua. Samaten joihinkin terrierirotuihin on jalostettu stressiherkkyyttä, minkä vuoksi niillä esiintyy usein heikentynyttä riskinkartoitusta. Molemmat rotutyypit hankkiutuvat herkästi vaarallisiin tilanteisiin, jotka olisivat luonnontilaiselle eläimelle suorastaan itsetuhoisia. Ihmisille näistä ominaisuuksista on ollut kuitenkin hyötyä ja myös kyseenalaista hupia. Tällaiset ominaisuudet kannattaa ottaa huomioon koulutettaessa, sillä geneettinen alttius tietynlaiselle käytökselle on läsnä myös vieraiden kohtaamisessa. Jotkin koirat tarttuvat herkemmin väistämiskäytökseen ja oman rauhan tavoitteluun kuin toiset. Samaten pelon tunteella vaikuttaisi itsessään olevan eri merkitys eri yksilöille.

Harvoissa tapauksissa koira voi myös kokea saavansa ylimääräisiä vahvisteita ajaessaan uhkia pois. Reviirikäytöksen kannalta kilpailijoiden ja uhkien poistaminen voi olla koiralle itsessään palkitsevaa sekä rauhan tavoittelun että kilpailijoiden voittamisen puolesta. Koira harvoin nauttii puremisesta tai hyökkäämisestä, mutta reviiri- ja metsästyskäytöksien yhteydessä siitä voi muodostua koukuttava tapa, josta voi olla vaikea päästä irti. Paljastavin merkki tällaisesta käytöksestä on se, että koira selkeästi hakeutuu tilanteisiin, joissa väkivaltaa voisi ilmetä ja alkaa ilmentää enemmän metsästyskäytöstä kuin pelkokäytöstä. Karvat eivät siis välttämättä nouse pystyyn, koira ei murise tai hauku, korvat ovat pystyssä ja koira voi pyrkiä saada kohdettaan pakenemaan ennen purua. Käytökseen ei myöskään kuulu tavanomaista uhittelua, jonka tarkoitus on välttää tappelu pelottamalla toinen osapuoli pois.

Lukuunottamatta tällaisia muuntuneita käytöksiä, koiran pääasiallinen tavoite on päästä rauhaan. Usein rauhalliseen tunnetilaan pääseminen on jo itsessään riittävä vahviste sen jälkeen, kun koira on huomannut käytöksensä hyödyllisyyden. On siis kätevää opettaa koira esimerkiksi väistämään omaan petiin tai toiseen huoneeseen, kun sillä alkaa jännittää. Koulutus kannattaa aloittaa opettamalla koiralle rauhoittumisasento vaikkapa herkkujen avulla. Kun koira varmasti osaa liikkeen, sitä aletaan pyytää omaan paikkaan rauhoittumisasentoon aina, kun vieras tulee tai koiralla muutoin jännittää.

Miksi oma paikka on koiralle niin iso asia?

Reviirikäytös on olennainen osa koiraeläimen luontaista elämistä ja olemista. Luonnontilassa kotimaiset koiraeläimemme susi ja kettu varttuvat määrittelemään elinaluettaan noin vuoden iässä, kettu jo aikaisemmin. Koiran kantavanhemmalle sudelle reviirikäytös kehittyy täyteen mittaansa samoihin aikoihin, kun susi jättää synnyinperheensä taakseen ja perustaa oman perheyksikkönsä. Viimeistään ensimmäisten pentujen jälkeen reviiri vakiintuu ja saman lajin edustajat ovat harvoin tervetulleita – monesti ne yksioikoisesti tapetaan, jos saadaan kiinni.

Pesä- ja lepoalueet ovat reviirin ydinpaikkoja. Molempien lajien reviirikäytös kiihtyy kiima-aikana, ja esimerkiksi uroskettu pitää tällöin hanakammin silmällä aluettaan. Reviiri voidaan hylätä, jos siitä tulee turvaton, esimerkiksi toisen vaarallisen petoeläimen tai ihmisen läsnäolon ansiosta. Ennen alueen hylkäämistä koiraeläin voi yrittää puolustaa reviiriään tai ajaa heikommat pois vahvemman oikeudella. Susipopulaatio esimerkiksi vähentää melko poikkeuksetta oman alueensa pienpetokantaa, varsinkin kettuja ja supikoiria.

Koira on näistä kahdesta esimerkistä lähempänä sutta, mutta jalostuksen ansiosta kaikki sudella ilmenevät käytökset eivät koiralla kehity täyteen mittaansa. Jotkut käytökset jäävät ikään kuin pentutasolle – tätä ilmiötä kutsutaan neotenisaatioksi. Toiset käytökset – kuten saaliin seisominen tai paimennus – taas ovat ylikorostuneita ja muunneltuja osia suden lajityypillisistä käytöksistä. Reviirikäytöstä tai sen osia ilmenee koirillakin eri mittasuhteissa, kesyyntymisestä huolimatta. Muut ”oman” alueen koirat ja vieraat ihmiset voivat aiheuttaa tietyissä yksilöissä voimakasta huolta, vaikkeivät ne ruoansaantiin tai lisääntymiskumppanin löytymiseen vaikuttaisikaan. Niistä vain seuraa koiralle ikävä tunne, jonka tarkoitusta koira tuskin itsekään tietää.

Sisäsyntyinen reviirikäytös ei ole aina ihmisiä pelkäävän koiran taustalla, mutta jos yksilö on muuten erityisen reiviiritietoinen, voidaan miettiä vaikuttaako myös hormonitoiminta käytökseen. Tällöin erityisesti uroksen kastraatio (kemiallinen tai kirurginen) voi helpottaa ongelmia, mutta vasteet ovat aina yksilöllisiä.

Varsinainen kotiympäristö on koiran turva. On hyvin yksilökohtaista (sekä geneettisestä että oppimiskokemuksellisesta näkökulmasta), miten koira suhtautuu kotiin tuleviin tai kotialueella liikkuviin ihmisiin. Geneettisesti arkakin koira voi oppia, että nimenomaan ihmiset ovat aina mukavia, jos sille ei ole päässyt muodostumaan negatiivisia mielleyhtymiä. Samaten reipas koira voi olla kerta kaikkiaan tottumaton vieraisiin ihmisiin kotonaan ja pitää näitä uhkana pelkästään siksi, että ne ovat vieras elementti tutussa ympäristössä.

Kotialueen sisällä on usein myös aivan erityisiä turva-alueita, joissa koira lepää ja rentoutuu. Joskus kohtaan tilanteita, joissa koira vaikuttaa aluksi pelkäävän ihmisiä, mutta myöhemmin ilmeneekin, että ihmiset ovat ihan kivoja, kunhan eivät liiku koiran pedin lähellä tai (yleensä tieteämättään) estä pääsyä sen turvapaikoille. Turva-alueet ovat koiralle tärkeitä, sillä ne toimivat pakopaikkoina ja tuovat helpotusta pelkällä olemassaolollaan. Joskus koiran epäluuloisuus alkaa parantua kuin itsestään ajan myötä, kun kotiin järjestetään alue, jossa koira voi kokea olonsa turvalliseksi vieraista riippumatta.

Koiran tunnetilat eivät aina ole yksioikoisia ja eläimen olotilassa voi olla useita vaikuttavia elementtejä. Onko koira samaan aikaan innostunut, mutta jännittynyt? Ottaako koira ruokaa vierailta, vaikka pelkäisi heitä? Ilmeneekö pelko lievänä väistämisenä vai voimakkaana tärinänä tai pyrkimyksenä hallita tilaa? Onko päällä oleva tunnetila vahvempi vai heikompi kuin koiran tavalliset huolestumisen oireet?

Kannattaa myös selvittää, pelkääkö koira vain tietynlaisia ihmisiä. Tällöin voidaan kartoittaa, voidaanko ongelma korjata vahtimalla vaikkapa kotona käyvien lasten tai tietynnäköisten ja -kuuloisten aikuisten käytöstä. Tässäkin kannattaa toki olla järki matkassa. Jos vieraalla on tapana paukata sisälle mahtavalla rytinällä ja laskeutua koiran ylle kuin vuoren varjo, on aiheellista pyytää ottamaan koiran tarpeet huomioon. Jos taas ollaan tilanteessa, jossa vieraita seisotetaan puoli tuntia tuulikaapissa ja he saavat keskustella vain kuiskimalla, voi olla, että koira on se, joka tarvitsee ensisijaisesti apua.

Yllättävän usein ihmisten kanssa ilmenevä epävarmuus liittyy myös resurssiaggressioon nimenomaan omistajan muodossa. Yksi esimerkki tästä on se, että kumppanin kanssa kisuaminen saa koiran riehaantumaan. Joskus tilanteet voivat äityä niinkin pahoiksi, ettei kumppani saa edes koskea sinuun ilman koirasi puuttumista tilanteeseen. Näiden ongelmien rinnalla kulkee monesti myös koiran riippuvuus omistajan läsnäolosta. Tällaisissa tilanteissa koiraa voidaan opettaa vähitellen itsenäisyyteen tai opettaa se menemään turvapaikalleen silloin, kun tilanne käy sille liian hermostuttavaksi. Lopputavoite on koiran totuttaminen. Lievissä tapauksissa ihmisten väliin pyrkivä koira voi tottua tilanteisiin jo pelkästään sillä, että se jätetään huomiotta. Puremistilanteissa ja muissa väkivaltaisissa tapauksissa on kuitenkin hyvä edetä järjestelmällisemmin ja olla yhteydessä ammattilaiseen.

Hallinnan tunteen merkitys

Vaikka eläintenkoulutus on ottanut valtavia harppauksia muutamien viime vuosikymmenten aikana ja arkitajunta koulutuksesta on parantunut, törmään edelleen valitettavan usein käsityksiin, joissa koiran oletetaan määräävän tai pomottavan. Esimerkiksi koiran dominanssi käsitetään herkästi ilmiöksi, jossa eläin pyrkii aktiivisesti nousemaan perheessä korkeaan asemaan ja päätöksentekijäksi kuvitellussa arvojärjestyksessä. Tälle väitteelle ei kuitenkaan ole olemassa tieteellistä todistuspohjaa, eikä meillä ole uskottavia syitä olettaa, että koira jonain päivänä sulkisi omistajansa makuuhuoneeseen ja lähtisi Volvolla töihin. Johtajuusteoriaan tukeutuminen ja tältä pohjalta tehtävät päätökset koiran koulutuksessa ovat yleensä haitallisia koiralle. On hyvin yleistä, että näissä tapauksissa rankaistaan koiraa sen oireista sen sijaan, että korjattaisiin niiden taustalla olevia syitä.

Ammatillisella tasolla totesin hallinnantunteen merkityksen käytännössä ensimmäistä kertaa eläintarhassa työskennellessäni. Arkinen päätäntävalta ja sen hallinta, sekä tieto vapaasta tahdosta ovat olennainen osa eläimen hyvinvointia. Tämä päti ainakin susiin, ruskea- ja jääkarhuihin, jyrsijöihin ja hirvieläimiin, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö se pätisi muihinkin lajeihin. Moni muu etologian eli eläinten käyttäytymistieteen parissa työskentelevä on todennut saman. Kun eläin kokee saavansa tehdä päätöksiä, sen stressitaso laskee, sillä se tietää, että aina on jokin keino päästä hankalasta tilanteesta pois. Kukin voi muistella elämässään hetkiä, joissa on tapahtunut pelottavia asioita, joihin ei ole voinut itse vaikuttaa. Hallinnantunteen menettäminen voi olla äärimmäisen stressaavaa.

Kotiin tulevat vieraat eivät ole koiran päätäntävallan alla. Koira voi kokea, että se on ajettu nurkkaan – omaan turvapaikkaan on tullut uhkaavia hahmoja, yllättäen ja arvaamatta. Hallinnantunnetta voidaan näissä tilanteissa lisätä sillä, että koira saa tehdä omat päätöksensä, kunhan ne eivät ole vaarallisia (kuten vaikkapa vieraiden pureminen heidän poistumisensa toivossa). Koiralle onkin kannattavaa opettaa hyväksyttäviä tapoja hallita stressiä, joka voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi omalle pedille tai toiseen huoneeseen poistumista. Tämä voi aiheuttaa joillekin yksilöille pientä ristiriitaa, sillä tilanteesta pois haluamisen lisäksi koira voi myös haluta pitää uhkaavia ihmisiä silmällä. Jos koira ymmärtää tässä tilanteessa, että sen ei tarvitse juuri nähdä tai kuulla huolestuttavia kaksijalkaisia, se harvoin päättää jäädä uhkailemaan tulokkaita. Koira oppii, että on kannattavampaa väistää turvalliseen paikkaan. Paikan tulee tosin olla ehdottoman turvallinen – vieraat eivät saa mennä katsomaan ja tervehtimään koiraa sen turvapaikkaan, tai muuten eläimen hallinantunne katoaa. Jos koira ei saavuta rauhaa väistämällä, se saattaa seuraavaksi turvautua ajamaan vieraat pois tai pyrkiä hallitsemaan näiden liikkumista. Varmalla pakopaikalla ja valinnanvapaudella on myös se etu, että vaihtoehtoisen mahdollisuuden myötä koira uskaltaa herkemmin kohdata jännittäviä asioita.

Hallinnantunteen lisääminen ei siis tarkoita sääntöjen poistamista, vaan vaihtoehtojen tarjoamista siten, että eläin sen ymmärtää.

Artikkelin syventävä osuus

Tämän artikkelin maksulliseen jatko-osioon sisältyy koulutustyökaluja artikkelissa mainittuihin taitoihin – mm. rauhoittumisasento ja sen opettaminen, vieraiden vastaanottaminen ja väistämisen opettaminen. Artikkeliin sisältyy teksti ja kaksi lyhyttä videota.

Lisäosion voit tilata lähettämällä vapaamuotoisen viestin osoitteeseen korvenkoira@gmail.com (hinta 9,90€). Saat vastausviestissä maksuohjeet ja syventävä osio toimitetaan sinulle sähköpostilla maksutositetta vastaan.

Jos koirasi on vieraita kohtaan selkeästi aggressiivinen tai pelko saa sen käyttäytymään vaarallisella tavalla, ota yhteyttä eläintenkouluttajaan ja pyri sopimaan tapaaminen. Vaarallisten tapausten kanssa tarkkojen tekstiohjeiden antaminen on mahdotonta, ja jokainen syvästi ongelmallinen tapaus tulisi hoitaa kontaktikoulutuksessa.