Koiran totuttaminen käsittelyyn

Ei ole mitenkään harvinaista, että koira suhtautuu erinäiseen kiinnipitelyyn, kosketteluun ja sorkkimiseen epäluuloisesti. Se ei ole harvinaista varsinkaan silloin, kun kyseiset toimenpiteet tehdään kummallisessa valkoseinäisessä huoneessa, valkotakkisen ihmisen kanssa, metallipöydällä rojottaen.

Valtaosa koiranomistajista hankkii koiransa pentuna, ja yleensä totuttaa koiran jo pentuvaiheessa vähintään kynsienleikkuuseen. Tästäkin kansanosuudesta useimmat totuttavat koiransa myös hampaiden tutkimiseen ja muuhun kopelointiin. Ongelmia ilmenee silti, ja tässä artikkelissa pyritään käymään läpi hieman näitä pulmakohtia sekä niiden mahdollisia aiheuttajia.

Ongelmien syntymiseen vaikuttaa moni asia, ehkä useimmiten asiakkaalta kuultu syy on eläinlääkärissä ilmennyt tilanne tai onnettomuus. Samaten kynsienleikkuussa käyneet verikynteen leikkaamiset ovat voineet aiheuttaa koiralle jännitystä käsittelyyn, ja joskus pentukoirakin voi olla luonnostaan melko pahapäinen käsittelyn suhteen.

Yhdistävä tekijä kaikissa on koiran jännitys tai epämukavuus, ja koska hoitotoimenpiteet ovat monesti kiireellisiä tai muuten pakottavia tilanteita, ei koiraa ole aina aikaa totuttaa uuteen käsittelyyn ennen siihen ryhtymistä. Jos tilanne ei ole ollut erityisen traumaattinen, sen voi jälkeenpäin yleensä opettaa uudestaan. Vaikka eläin oppii pelon yleensä herkästi, se ei aina jää pysyväksi. Jos pelkoehdollistuminen ei ole vielä voimakas, jo pieni muutos esimerkiksi kynsienleikkuuseen tai muuhun hoitoon liittyvissä toimissa voi auttaa koiraa pysymään rentona.

Aiemmassa artikkelissa puhuttiin koiran käytösketjuista ja siitä, kuinka eläin oppii yhdistämään asioita toisiaan seuraaviksi kokonaisuuksiksi. Tämä oppiminen ei aina ole tietoista, ja koira harvoin itse ymmärtää, mikä sillä nimenomaan missäkin tilanteessa jännittää. Sama ilmiö näkyy myös ihmisellä, ja sen ymmärtäminen voi auttaa omistajaa lukemaan koiran jännitystiloja paremmin.

Jos muistaa elämästään jonkin kerran, kun on säikähtänyt pahasti tai ollut muuten voimakkaan stressin alla, saattaa huomata, että jotkin selittämättömät tilanteet voivat alkaa yleisesti jännittämään. Joskus tällainen yhtäkkinen ahdistus voi viitata pelkoehdollistumiseen, jota ei itse ole edes huomannut – jännitys painuu muistiin halusi sitä tai ei. Kyseessä on evolutiivisesti hyödyllinen ominaisuus, koska jokaisen eliön ensisijainen huoli on selviytyminen. Pelko on tämän tavoitteen puolesta yleensä hyödyllinen ominaisuus, kunhan ei lamaannuta eläintä. Ihmispuolen pelkoehdollistuminen voisi tapahtua vaikkapa auto-onnettomuuden kautta. Tällöin jo pelkkä tietyllä alueella liikkuminen tai ajatus autoon nousemisesta voi aiheuttaa ahdistusta, vaikka muita onnettomuuteen viittaavia elementtejä ei olisikaan läsnä.

Samasta syystä johtuu myös se, kun ihmiset kertovat eläintensä ”tietävän” milloin ollaan menossa eläinlääkäriin. Yleensä ihmisen omat maneerit ja odotukset muokkaavat tällöin eläimen käytöstä. Varsinkin koirat ovat erityisen hyviä lukemaan pieniäkin muutoksia käytöksessä. Koska ne eivät ymmärrä puhuttua kieltä, ne tulkitsevat ihmisen käytöstä lähes täysin tällaisten pienten muutosten perusteella. Koiran aivot siis muistuttavat koiraa aikaisemmista ikävistä kokemuksista aiheuttamalla stressireaktion, koska ihminen on tahtomattaan antanut samoja vihjeitä, jotka ennen ovat johtaneet jännittävään eläinlääkärireissuun. Vaikkei koira olisikaan oppinut vihjeitä, ihmisen ”näyttely” (teeskentely, että ollaan menossa muuten vain ajelulle tai ulos) saattaa aiheuttaa itsessään epäilyksiä.

Hyvät puitteet rentoon käsittelyyn

Koiran voi totuttaa eläinlääkäriin ja yleisesti käsittelyyn monella tavalla, mutta lähdetään liikkeelle perusperiaatteista, jotka rento käsittely edellyttää.

Ensisijaisena voidaan pitää tilanteen omaehtoisuutta. Jos koiralle opetetaan alusta asti, että se pääsee tilanteesta kuin tilanteesta halutessaan pois, stressi vähenee. Varsinaista vapaata tahtoa eläimelle ei sinänsä anneta, mutta sille voidaan luoda rajattu valinnanvapaus. Vähän samaan tapaan, kuin jos lapsen halutaan pukevan kengät, häneltä kysytään vaikkapa minkäväriset kengät tämä haluaisi, sen sijaan, että kysyttäisiin haluaako tämä kenkiä ollenkaan.

Koiramaailmassa tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että hoitotoimenpiteille varataan tietty paikka. Tämä voi olla tietty piste sohvan edessä, tietty matto tai vaikka erillinen huone, kunhan koira ymmärtää, että tässä kohtaa koiraa käsitellään. Koiraa käsitellään vain tässä paikalla ja se saa poistua siitä koska haluaa, mutta palkkaa saa ainoastaan silloin, kun antaa käsitellä itseään. Tällä tavoin koiralla on samaan aikaan vapaa tahto, mutta myös kannustin sietää hoitotoimenpiteitä.

Paikka toimii samaan aikaan mittarina siihen, kuinka pitkään koiran kanssa pystyy treenaamaan kerralla. Jos hoitotoimenpiteissä on kouluttamista, koiran poistuminen hoitopaikalta ja palaamattomuus voi kertoa muutamasta seikasta. Ensimmäisenä vaihtoehtona on se, että herkut eivät ole riittävän hyviä, eikä koira koe tekemistä koettelemuksen arvoiseksi. Toinen vaihtoehto on se, että koiran kanssa edetään liian nopeasti, ja vaikka herkut olisivat riittävän hyviä, paine on liian kova koiran sietokyvylle. Kolmas vaihtoehto on kuormittuminen, eli koira jaksaa tehdä jonkin aikaa, mutta väsyy kuormittavaan stressinkäsittelyyn ja päättää, että on aika lopettaa harjoitus. Kaikki kolme on ratkaistavissa melko helposti, eli varmistetaan hyvät herkut, hillitään käsittelyä aluksi helpommaksi ja pidetään riittävästi taukoja kun koira niitä tarvitsee tai haluaa.

Ympäristön häiriöt on myös hyvä eliminoida, eli ympäristöstä tulee saada mahdollisimman rauhallinen treenin ajaksi. Tämä ei tarkoita sitä, että sytytetään kynttilöitä ja poltetaan suitsukkeita, vaan sitä, että harjoitushetkellä asioiden tulisi olla normaalisti. Talossa vierailevat ihmiset, koiran kiima, muut eläimet ja kiinnostuneet lapset olisi hyvä varmistaa tilanteesta pois ennen harjoittelun aloittamista. Myös koiran tunnetilan tulisi olla ainakin suhteellisen normaali, eli kiihdyttävän palloleikin tai lenkillä sattuneen rähinätilanteen jälkeen harjoittelu voi olla haastavaa.

Harjoitustilanteet kannattaa siis järjestää siten, että koiran tunnetila on mahdollisimman normaali, sillä on riittävän motivoivia herkkuja. Sen tulee myös ymmärtää, että harjoitukseen osallistuminen on vapaaehtoista, mutta kannattavaa. Pois lähtemisellä pääsee rauhaan, muttei tienaa herkkuja. Muista lukea koiraasi, eli jos koira haluaa tilanteesta pois, älä ainakaan pakota sitä takaisin. Pakottamalla koiran mielleyhtymä hoitotoimenpiteistä huononee entisestään, ja tilanteet vaikeutuvat.

Miksi tämä on niin helppoa tuolle toiselle, muttei minulle?

Kun omistaa haastavan koiran tai kamppailee yhtäkkiä ilmenneen ongelmakäytöksen kanssa, harva asia on niin raivostuttavaa, kuin kuulla yhden lauseen neuvoja rauhallisemman koiran omistajalta. Omaan koirahistoriaani kuuluu koiria, joille oli kohtalaisen helppoa ihan vain totuttaa tassujen käsittely ja kynsienleikkuu, eräänlaisen välimallin koiria jotka ahdistuivat mutta antoivat leikata kynnet, sekä koira, joka seitsemänviikkoisena iski hampaat kiinni ja ärisi, kun tassuihin edes koski.

Eläinten kanssa toimiessa ei ole oikotietä onneen, ja jos yksi koira on oppinut helposti ikään kuin arjen lomassa, se ei tarkoita, että sama olisi mahdollista kaikille. Syy on sama, kuin sille, miksi kaikista ei tule alle 10 sekunnin pikajuoksijoita, eli genetiikka. Kaikilla koirilla on jonkin verran eroava resilienssi eli stressinsietokyky, sekä kesyyntymistaso. Jo pelkkä koirarotujen olemassaolo kertoo sen faktan, etteivät kaikki koirat ole veistetty samasta puusta ja niiden käytöksessä ja käyttötarkoituksessa on huomattavia eroja. Tämä ei koske ainoastaan sitä, mihin työhön tai harrastukseen koiraa voi käyttää, vaan myös sitä, miten elämän perusasiat opitaan ja sisäistetään.

Ongelmallisissa tilanteissa täytyy muistaa olla armollinen myös itselleen, koska koiraharrastaja rakastaa päänhakkaamista seinään ja itsevihassa rypemistä silloin, kun koira ei toimi odotetulla tavalla. Jos realiteetti on se, että koira ei kerta kaikkiaan anna ”vain totuttaa” itseään käsittelyyn pentunakaan, täytyy tilannetta lähestyä järjestelmällisemmin ja kohdata se totuus, että joka koiran kanssa ei ole yhtä helppoa – ei vaikka aiemmin olisi omistanut sen itselleen täydellisen koiran.

Varmin tapa lähestyä haasteita on turvautua suoraan niihin keinoihin, jotka toimivat varmimmin ja joista on tieteellistä näyttöä. Puhutaan seuraavaksi siedätyksestä, josta on aiemmin kirjoiteltu muun muassa Koira ja reaktiivinen pelko -artikkelissa, joskin eri kontekstissa.

Siedättämisen lainalaisuudet

Siedättäessä eläintä totutetaan johonkin tapahtumaan tai kohteeseen, joka aiheuttaa koiralle kiihtyneen reaktion, olipa kyseessä innostus tai jännitys. Siedättämisen keskeinen ajatus on, että koira altistetaan tapahtumalle lievennetyssä muodossa, kunnes koira tottuu siihen, ja lisätään ”stressiannosta” sitä mukaa kun koira etenee. Jos koira reagoi vetäytymällä tai aggressiolla, stressiannos on ollut liian suuri ja sitä tulee pienentää. Ideaaliannos on sellainen, jossa koira vähän ihmettelee, muttei vielä erityisemmin huolestu.

Otetaan tähän esimerkkitapaukseksi kynsienleikkuuseen siedätys, koska se on ehkä yleisin käsittelyongelma.

Yllä olevassa kuvassa pyritään havainnollistamaan, miten toiminta-alueet voisivat asettua. Tämä on esimerkkikuva, eli tästä ei kannata vetää johtopäätöksiä siihen, miten juuri oman koiran rajat menevät.

Varsinainen koulutusalue on kuvassa jossain vihreän ja oranssin alueen rajamailla. Jotkin koirat sietävät jännittyneisyyttä paremmin kuin toiset, eli ei kannata ihmetellä, jos koira etenee koulutuksessa lievästä jännityksestä huolimatta. Lisäksi tunnetila vaikuttaa reaktioiden voimakkuuteen. Erityisen levollinen koira ei esimerkiksi reagoisi välttämättä muuhun kuin tassuun koskemiseen, vaikka kuvan punainen alue alkaa normaalisti jo ranteen yläpuolelta. Kiihtynyt koira sen sijaan voisi reagoida jo siihen, että kosketus lähestyy vähitellen oranssia aluetta.

Varsinainen koulutus siis tapahtuu siten, että koiraa totutetaan tuon oranssin ja vihreän alueen käsittelyyn ja palkitaan, kun koira antaa koskea ilman reaktioita. Toistoja tehdään, kunnes koira rauhoittuu, jolloin haetaan seuraava reaktioalueen raja. Joka kerta kun koira rauhoittuu yhteen vaiheeseen, reaktioalueen raja siirtyy määrittelemättömän etäisyyden. Voi olla, että seuraava reaktio tulee jo sentin päässä edellisestä paikasta, tai voi olla että koira antaa siirtyä suoraan tassujen koskemiseen.

Siedättäminen ei sinänsä ole monimutkainen tai vaikea koulutustyökalu, mutta työläs se on, ja vaatii hyvää koiranlukutaitoa. Koiraansa oppii lukemaan sitä mukaa kun sen kanssa tekee, eikä virheitä kannata säikähtää, kunhan ei pakota koiraansa mihinkään. Myös oma jännitys hälvenee monesti sitä mukaa, kun huomaa, miten koira oikeastaan toimii.