Kotikäyntikurssit Rovaniemellä

KOTIKÄYNTIKURSSIT ROVANIEMELLÄ

Korvenkoira järjestää kuukausittain yksilö- ja ryhmäohjattuja koulutuskursseja tietyn teeman ympärille Rovaniemellä. Kursseilla keskitytään arkitottelevaisuuteen liittyviin aiheisiin, koiran eri ikävaiheiden tukemiseen sekä ongelmakäytösten ratkaisuun. Rovaniemen koulutuskurssien vetäjänä toimii Korvenkoiran eläintenkouluttaja Sini-Marianne ”Sinttu” Saransalmi. Sinttu on valmistunut ammattiopisto Lappiasta eläintenkouluttajaksi (AT) vuonna 2014 ja suorittanut näyttötutkintonsa koirilla ja freteillä.

Rovaniemen koulutuskurssit alkavat teorialuennolla, joka käsittelee käynnistyvän kurssin teemoja ja koiran käyttäytymispsykologiaa. Osa kursseista toteutetaan kotikäyntimuodossa, osa erikseen ilmoitetussa paikassa Rovaniemen kunnan alueella.

TULEVAT KURSSIMME ROVANIEMELLÄ – ILMOITTAUTUMINEN AVATTU


TAMMIKUU 2019

”TOUHUA TALVEEN” -TEMPPU- JA AKTIVOINTIKURSSI

nillapelaa
Vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan tekemisen keksiminen koiralle voi välillä olla haastavaa. Pakkanen ja sääolosuhteet saattavat rajoittaa ulkoilua tai osa mukavista yhteisistä harrastuksista olla talvitauolla. Monella meistä ihmisistäkin tuntuu toisinaan olevan vaikeuksia siirtyä treenihallille, saatika keksiä uusia asioita koiran virikkeellistämiseksi.

Korvenkoiran ”Touhua talveen” –temppu- ja aktivointikurssi tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden koiran aktivointiin sisätiloissa, omassa kotiympäristössä. Kotikäyntimuodossa toteutettava kolmen kerran kurssi sisältää temppukoulutusta sekä erilaisia älyaktivointeja, joilla saadaan tarjottua koiralle tehokkaasti mielekästä puuhaa sekä hyödyllistä aivovoimistelua. Uusien asioiden opettelu väsyttää koiraa usein tehokkaammin kuin tunnin lenkki – samalla syvennät suhdetta koiraasi ja parannat sen yleistä koulutettavuutta yhteisen tekemisenne kautta.

Kotikäyntimuotoinen kurssi sopii erinomaisesti myös sellaisille koirille, jotka jännittävät automatkustusta, uusia paikkoja tai eivät pysty keskittymään treenaamiseen ryhmässä muiden koirien kanssa. Luonne-, rotu- tai ikärajoitteita ei kuitenkaan ole – kaikenlaiset koirat pystyvät osallistumaan tälle kurssille.

Temppukurssin vetää ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja Sini-Marianne ”Sinttu” Saransalmi. Sinttu on toiminut työssään koirien ohella myös villieläinten parissa eläintarhassa ja elokuvatuotannoissa.

”Touhua talveen” –temppu- ja aktivointikurssiin sisältyy sähköpostitse toimitettava lyhyt teoriamateriaali sekä helppo ennakkotehtävä. Ennakkotehtävä ei vaadi erityisvalmisteluja tai mittavaa ajankäyttöä. Itse käytännön harjoituksissa voidaan keskittyä esimerkiksi kehonhallintaa, harkintakykyä tai kärsivällisyyttä vaativiin temppuihin sekä aktivointeihin. Kurssin puitteissa koiralle on myös mahdollista opettaa arjessa käteviä temppuja, kuten valojen sammuttamista, pudonneen tavaran nostamista tai omien lelujen siivoamista lattialta koriin.

Voit valita käytännön kurssipäivät kolmesta eri vaihtoehdosta.
Kurssipäivä ja –aika ovat samat koko kurssin ajan:

TIISTAIT: 8.1. / 15.1. / 22.1.
TORSTAIT: 10.1. / 17.1. / 24.1. — TÄYNNÄ
LAUANTAIT: 12.1. / 19.1. / 26.1.

Ilmoittautuessasi lomakkeella, valitse pudotusvalikosta sinulle sopivin aikahaarukka koulutukselle. Tarkempi kotikäyntiaika sovitaan erikseen ilmoittautumisen vahvistamisen yhteydessä.

Koulutusten tulee tapahtua Rovaniemen kunnan alueella, max. 16 km päässä kaupungin keskustasta.

HINTA: 75 €
sis. teoriamateriaalin, ennakkotehtävän ja kolme käytännön kotikäyntikertaa (45 min.)


TIEDUSTELUT & ILMOITTAUTUMISET:
puhelimitse: 045 2200 270 (klo 8-20)
Facebookissa: Korvenkoiran Hurttahotelli
TAI
ALLA OLEVALLA LOMAKKEELLA

Kun ilmoittautumisesi on vastaanotettu, saat sähköpostiisi vahvistuksen sekä kurssin maksuohjeet.

%d bloggers like this: