Epävarma koira – vieraat koirat

Tämä on jatkoartikkeli viimeviikkoiselle Epävarma koira – ihmisten kohtaaminen artikkelille. Koska aihepiirit ovat samankaltaiset ja niissä käsitellään limittyviä ilmiöitä, suosittelen lukemaan artikkelit yhdessä.

Toisten koirien merkitys koiran kehityskaaressa

Aiemmassa artikkelissa käytiin läpi koiran perinnöllistä taipumusta suhtautua vieraisiin koiraeläimiin omalla reviirillä. Koirien kohtaamiseen liittyy voimakkaita sisäsyntyisiä käytöksiä, jotka puskevat pintaan varsinkin juuri aikuistuvilla koirilla. Noin vuoden tai puolentoista iässä koiran reviirikäytökseen ja aggressioon vaikuttavat geenit aktivoituvat ja koira alkaa kokea tunteita, joihin sillä ei ole aikaisempaa kosketuspintaa. Joskus niin sanottu murrosikä ei näy kovinkaan voimakkaana, mutta usein koiran koko olemus muuttuu, ja siitä tulee mahdottoman oloinen. Hajujen merkitys muuttuu olennaisemmaksi, hihnalenkillä voi alkaa ilmetä vaanimiskäytöstä tai sekavanoloista sinkoilua, varsinkin muiden koirien läsnä ollessa. Suurin osa niistä koiranomistajista, jotka ovat ottaneet minuun yhteyttä ja pelänneet ”pilanneensa” koiransa, ovat olleet näiden vuosikkaiden murrosikäisten omistajia.

Kuten aiemmin mainittiin, hormonihuuruissa olevat koirat joutuvat kohtaamaan paljon uusia tunteita, joihin niillä ei ole ollut mahdollisuutta tottua. Pentukoiralle on tyypillistä vastata uhkaaviin ja provosoiviin eleisiin tekeytymällä harmittomaksi, minkä tyypillinen vastareaktio uhkaavassa osapuolessa on heltyminen ja leppyminen. Pieneksi ja harmittomaksi tekeytymiseen viitataan arkikielessä joskus alistumisena. Toisin kuin pentu, aikuistuva koira voi alkaa vastata provosointiin samalla mitalla tai aloittaa uhittelun itse. Tämä näkyy eritoten uroskoirien käytöksessä, nartuilla vastaavat käytökset ovat vaihtelevampia. Sekä ”alistumisen” että uhittelun tarkoitus on ehkäistä tappeluita, jotka voisivat olla luonnoneläimelle kohtalokkaita.

Myös rodulla ja juuri koiran omalla perimällä on suuri merkitys siihen, miten koira kehittyy ja kuinka voimakkaina tällaiset käytökset näkyvät. Jo pelkästään omasta perheestämme löytyy kaksi narttua, joista yksi on kehityksessään seurannut urosmaista, ikään sidonnaista linjaa, toinen taas juoksuihin sidonnaista. Yksi käyttää työkaluina mielellään ”alistumista” tutustuakseen toisiin koiriin, toinen pyrkii yksioikoisesti joko väistämään toisia koiria tai ajamaan nämä pois. Kummallakin on sekä hyviä että huonoja kokemuksia muista koirista, mutta temperamentti eroaa.

Vaikea ikävaihe ei poista koiran aikaisemmin oppimia käytöksiä, mutta voi muokata niiden sävyä. Usein koiraa sosiaalisestaan voimakkaasti pentuiällä ja sille pyritään saamaan mahdollisimman paljon hyviä ihmis- ja koirakokemuksia. Nämä ovat oleellisia vaiheita koiran kasvatuksessa, mutta ne eivät estä yhtäkkisestä hormoniryöpystä aiheutuvia oireita. Hyvin sosiaalistetun koiran murrosikä voi alkaa hämärästi – koira voi alkaa yllättäen vaania vastaantulevia koiria tai osoittaa ensin intoa, sitten yhtäkkiä kiukkua tai ahdistusta. Koiralle tilanne voi olla hämmentävä, ja se voi olla samaan aikaan innostunut ja varautunut. Tavallaan koira joutuu opettelemaan uudestaan vieraiden kohtaamisen ja sen, mitä muut koirat sille merkitsevät. Ei siis ole mitenkään poikkeuksellista, että koira tuntuu käyttäytyvän yhtäkkiä oudosti, eikä ole erityisen rakentavaa – tai aina edes totuudenmukaista – syyttää tilanteesta itseään.

Ei ole olemassa yksioikoista ja varmaa kaavaa, jolla kukin yksilö kehittyy. Perimän ja opitun käytöksen tai kokemusten laadun yhteisvaikutus tuottaa jokaiselle yksilöllisen sopan, jonka löytää edestään melko yhtäkkiä hauskan ja huolettoman pentuarjen jälkeen. Joillekin koirille uusiin tuntemuksiin sopeutuminen voi olla hyvinkin helppoa. Toisille se voi merkityä tulevaisuutta, jossa ainoat uudet koirakaverit ovat taloon tulevat pennut. Tähän välille jää koiria, jotka voivat pitää tietynlaisista koirista, tai jotka jännityksen sijaan vain kiihtyvät enemmän kuin pentuaikana.

Murrosiän vaikea vaihe menee yleensä ohi 2-4 ikävuoteen mennessä ja koiran käytös vakiintuu ja tasoittuu. Jälleen kerran rodulla on suuri rooli siinä, kuinka nopeasti koirasta tulee aikuinen ja hormonitulvan vaikutukset hälvenevät. Lisääntymisikäisenä koiran sisäänrakennetut käytökset alkavat olla pitkälti sellaisia, kuin ne tulevat olemaan lopun ikää. Joskus puhutaan myös, että narttukoira on aikuinen kolmansien juoksujen jälkeen.

Aikuisiällä uusien koirakavereiden hankinta voi olla turvallisempaa ja pahankin murrosvaiheen kokenut koira voi tasoittua siinä määrin, että pystyy taas suhtautumaan tunnetiloihinsa järkevämmin. Koiran aikuisikään kuitenkin kuuluu reviirikäytös, ja ilman erillistä opettelua se toisinaan jää vallitsevaksi tavaksi suhtautua muihin koiriin. Aikaisempi sosiaalistaminen on myös suuressa roolissa tässä vaiheessa elämää ja voi vaikuttaa paljonkin siihen, kuinka hyviä tai huonoja tunteita vieraat koirat herättävät.

Jälleen kerran rodulla on suuri merkitys lopulliseen kehitykseen. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että mitä pidemmälle kesyyntynyt rotu, sen vähemmän siinä ilmenee susimaista reviirikäyttäytymistä. Neotenisaatio – eli kesyyntymisen seurauksena esiintyvä aikuisiän pentumaisuus – saa eläimen kääntymään herkemmin sovitteleviin ”kaikkien kaveri” tyyppisiin käytöksiin. Tämän vuoksi koirat pystyvät villinä muodostamaan suuriakin, keskenään kohtuudella toimeen tulevia laumoja ja ystävystymään useiden yksilöiden kanssa.

Synnynnäinen ekstrovertti vai opittua sosiaalisuutta?

Sosiaalisuutta on tutkittu ihmispuolella huomattavasti enemmän kuin koirapuolella, ja tunnetuimpina arkitermeinä ovat introvertti ja ekstrovertti. Koirien puolesta ei voida puhua yksi yhteen samoista termeistä, koska koirassa ilmenee lajina valtavasti vaihtelevuutta, joka on sidoksissa rotuihin. Tässä artikkelissa käytettynä termeillä viitataan intro- ja ekstrovertiaan arkikielen termeinä, joilla luonnehditaan koiran synnynnäistä avoimuutta.

Kuten jo aiemmassa luvussa puitiin, koiran geneettinen avoimuus ja rodun kesyyntymisaste vaikuttavat paljon siihen, kuinka aikuismaisesti koira käyttäytyy. Aikuismaisella tarkoitan tässä sitä, miten vastaavanlainen villieläinlaji tyypillisesti toimii aikuisiällä – melkein yhtä hyvin voisis siis puhua arkisesti susimaisesta käytöksestä. Jalostustyön vaikutuksen vuoksi on vaikea arvioida, kuinka paljon yksittäisellä koirarodulla voi olla vaihtelua silkassa sosiaalisuudessa. Kahta koiraa verratessa voidaan päästä hyvin eri käsityksiin koiran avoimuudesta – esimerkiksi labradorinnoutaja ja suomenpystykorva eroavat valtavasti jo synnynnäisessä avoimuudessaan.

Millekkään koiralle ei ole haitaksi sopeutua jo pennusta asti ihmisyhteiskunnan monimutkaisiin ja hämmentäviin koukeroihin. Koirat päätyvät lähes päivittäin tilanteisiin, joista villieläin poistuisi takavasemmalle eikä koskaan palaisi. Kun puhutaan koiran epävarmuudesta toisten koirien kanssa, puhutaan yleensä jännityksestä ja eräänlaisesta kielimuurista. Jos koira ymmärtää toisten koiran eleitä huonosti tai ei osaa suhtautua niihin, sen on hankalampi toimia luontevasti lajikumppaneidensa kanssa.

Parhaiten ja turvallisimmin koira omaksuu sosiaalisia taitoja pentuiässä, mutta oppii niitä myös myöhemmällä iällä . Keskimäärin 4-9kk ikään asti koira on iässä, jossa se luonnontilassa oppisi sosiaalisia kanssakäymisiä perheensä kanssa. Kesykoiralla tätä samaa jaksoa kutsutaan joskus sosiaalistumiskaudeksi tai -ikkunaksi. Sudella vastaava kausi on huomattavasti lyhyempi, kuten myös vähemmän kesytetyillä koiraroduilla.

Sosiaalistumiskauden aikana koetut kontaktit ovat koiralle merkityksellisiä ja vaikuttavat muodostavan rungon sille, miten koiran sosiaalinen kehitys muodostuu aikuisiällä. Tänä aikana koetuilla traumaattisilla kokemuksilla voi olla elinikäisiä vaikutuksia, kun taas turvalliset ja mukavat kohtaamiset rakentavat luottamusta ja varmuutta. Koiraa ei kannata toisaalta kasvattaa pumpulissa, jotta se oppii myös realistisia rajoja toisten koirien kanssa. Runsaat positiiviset kontaktit antavat rakennuspalikat kehittyvälle sosiaalisuudelle ja koira voi ”pentupassilla” kokeilla eri käytöksiä ilman merkittävää vaaraa. Koska aikuinen koiraeläin on yleensä lempeämpi ja armollisempi pennun käytökselle, pentu voi turvallisesti kokeilla myös tyhmyyksiä ilman, että joutuu konfliktiin. Koiran on tänä aikana hyvä saada mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia sekä muista koirista että ihmisistä. Tulee huomioida, että koira itse määrittelee, mikä on hyvä tai turvallinen kokemus – jos pentu on arka, ei sitä kannata pakottaa kohtaamaan jännitystään.

Koira ei ole edes pentuna tyhjä taulu. Genetiikka vaikuttaa siihen, kuinka avoin koira on jo silloin, kun se on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa ja kaikista avoimimmillaan. Samasta syystä sudesta ei tule koiraa pelkällä taitavalla kasvatustyöllä, ja koirien väliset erot tulee hyväksyä silloin kun niille ei voi tehdä mitään. Moni omistaja on pettynyt siihen, kun uusi koira ei kasvanutkaan yhtä helpoksi tai reippaaksi kuin edellinen, ja syyttää herkästi itseään – yleensä turhaan. Itseään on aina helppo soimata jälkikäteen ja asioita voi tehdä toisin, mutta temperamenttiin vaikuttavia geneettisiä rajoja ei voi muokata sen enempää kuin kasvattaa koiralle siipiä.

Avoimuudesta tai luontaisesta ekstrovertiasta poiketen, varsinaiset sosiaaliset taidot ovat opeteltavissa ja muokattavissa. Vaikka geenit antavat koiran avoimuudelle ja sosiaalisuudelle kehykset, kokemukset rakentavat sen taitoryhmän, jolla koira selviää kohtaamisistaan. Näihin lukeutuu tärkeimpänä konfliktien välttäminen sekä koiran- ja ihmisenlukutaito. Sosiaaliset taidot ovat myös tilannesidonnaisia ja koira kohtelee perheenjäseniään eri tavalla kuin kavereitaan ja tuntemattomia. Samaten hallitreenit ja kotialueen lenkkireitit ovat koiran kannalta erilaisia sosiaalisia tilanteita, joihin pätevät eri säännöt ja tottumukset. Koiran epävarmuus voi siis ilmetä myös tilannekohtaisesti, koska esimerkiksi koirapuistoetiketti ja lenkkikäytös eivät ole sama asia. Samaten koiran omassa turvapaikassa – kotona – koiralla on päällä omanlaisensa sosiaalinen tilanne.

Sosiaaliset taidot voivat kehittyä yllättävänkin pitkälle alkuperäisistä puitteistaan, vaikkei varsinainen taustalla oleva temperamentti muuttuisikaan. Tottumukset ja kokemukset muokkaavat taitoja ja tunteita. Esimerkiksi sosiaalisuuteen liittyvä stressinsietokyky voi kehittyä huimasti koiran elämän aikana, vaikka lähtökohdat vaikuttaisivat heikoilta. Tässä päästäänkin samaan aiheeseen kuin ihmissosiaalisuusartikkelissa, eli siihen, miten koira käsittelee genetiikan sanelemia tunteita ja suhtautumisia. Sosiaalisten taitojen ohelle voi kehittyä eri keinoja käsitellä hankaliakin tunnetiloja. Koira voi esimerkiksi luonnostaan jännittyä muista koirista, mutta oppia, että leikkiinkutsulla saa pahan olon menemään pois. Tämä ei itsessään muokkaa pohjalla olevaa luontaista jännittyneisyyttä, mutta antaa koiralle työkalun kiertää ongelma. Niin sanotulla itsevarmalla ja sosiaalisesti taitavalla koiralla on laaja työkalupakki.

Varsinainen epävarmuus ja muiden koirien jännittäminen juontaa usein juurensa tilanteesta, jossa koiralta puuttuu keinot ratkaista tilanteita, tai jokin opittu keino ei toimikaan. Sosiaalisten taitojen puute voi johtaa tilanteisiin, joissa koira ymmärtää signaalit väärin ja suuttuu leikistä, tai ei osaa itse kommunikoida tilantarvettaan. Koska sosiaalisissa tilanteissa on mukana useampi yksilö, molempien koirien taidot ja puutteet ovat tilanteissa läsnä. Sosiaalisesti taitava koira voi osata käsitellä epävarmaa koiraa hyvin, mutta kaksi osaamatonta voi herkästi aiheuttaa väärinymmärryksiä ja riitoja. Myös tottumuksella on osuutensa esimerkiksi siinä, minkä koira kokee mukavaksi leikiksi ja mikä taas on liian jännittävää.

Sosiaalisten taitojen opettelu

Sosiaalisia taitoja harvoin opetetaan aktiivisesti. Yleisimmin taitojen opettelu koostuu tilanteista, joissa koira päästetään touhuamaan eri ikäisten lajitovereiden kanssa ja valvotaan, ettei mitään vaarallista pääse sattumaan. Tämä on yleensä toimiva keino opettaa sosiaalisia taitoja, muttei aina ole turvallista muulloin kuin pentuiässä. Tämä johtuu edellämainituista reviirikäytöstaipumuksista ja iän myötä kehittyvistä vaistoista, eli käytösketjuista.

Vanhemmallekin koiralle voidaan opettaa sosiaalisia taitoja. Jos jo valmiiksi tietää, että oma koira on vähän tumpelo toisten koirien kanssa, kannattaa noudattaa varovaisuutta ja opetella oman koiransa käyttämiä signaaleja. Ihminen voi puuttua tilanteisiin, jotka vaikuttavat olevan menossa huonoon tai vaaralliseen suuntaan – niin sanottu välienselvittely ei yleensä ole järkevä tapa tutustuttaa koiria. Ehkä yleisin ja luontevin tapa lieventää koiran epävarmuutta koirienvälisissä sosiaalisissa tilanteissa on yhteislenkki. Näitä voi tehdä myös useamman kuin kahden koiran kanssa. Suuremmassa porukassa voi vaikuttaa sosiaalinen paine, jossa kaikki pyrkivät käyttäytymään suunnilleen ryhmän yleistilan mukaisesti. Riitatilannetta on vaikeampi synnyttää, jos kaikki ympärillä ovat edes suhteellisen rauhallisia.

Ihminen ei voi suoraan opettaa koiraa olemaan sosiaalinen, eikä ihminen voi neulantarkasti opettaa koiralle tiettyjä sosiaalisia taitoja. Suurin osa sosiaalisuuden opettamisesta liittyy mahdollisuuksien tarjoamiseen turvallisessa ympäristössä. Koira on lajina perhe- ja kaveriorientoitunut, ja se on varustettu luonnostaan hyvillä kommunikointikeinoilla. Jos näitä luontaisia taipumuksia päästään hyödyntämään koko nuoren elämän ajan, koirasta yleensä kasvaa sosiaalisesti hyvin sopeutuvainen.

Villiintyneillä koirilla ja susilla on luonnontilassa se ero, että koira yleensä muodostaa ”jengejä”, jotka voivat koostua monisyisistä suhteista. Kaikki eivät välttämättä ole kavereita keskenään, vaan porukan sisällä voi olla useampia kuppikuntia, jotka tykkäävät toisistaan ristiin. Yksilötasolla kaikki tuskin pitävät toisistaan yhtä paljon. Susi taas on perheorientoituneempi, ja muodostaa äärimmäisen harvoin laumoja, joissa on muita jäseniä kuin kumppani ja pennut. Tässäkin on huomioitava koiran genetiikka, koska rotu ja muu perimä vaikuttaa siihen, kuinka ”katukoiramainen” se luonnostaan on.

Yksi merkittävä vaikutin katukoirien sopeutuvuuteen on se, että villiksi syntynyt kulkukoira ei koskaan ole kiinni ja sillä on mahdollisuus käyttää koko sosiaalinen arsenaalinsa myös hankalassa murrosiässä. Samaten yhteistyöhön kyvyttömät yksilöt voivat nääntyä ja kuolla pois. Kotikoiran elämä on erilainen, ja se yleensä kokee vastaavia tilanteita vain päästessään karkuun, metsälle, tai koirapuistoon. Koirapuistokaan ei kuitenkaan ole yksioikoisesti hyvä ympäristö, vaikka siellä voikin oppia sosiaalisia taitoja monenlaisten koirien kanssa. Koska kyseessä on rajattu alue jonne aidataan useita erilaisia koiria, ei voida taata, että koirat pääsevät väistämään tarpeeksi kauas, tai että joku ei kiusaisi toista aggressioon asti.

Kuten ihmissossiaalisuutta käsittelevässä artikkelissa mainittiin, koirat eivät ole luonnoneläimiä ja osassa käytöksiä ei ole enää luonnollisia rajoittimia. Koira voi esimerkiksi jäädä lukkoon kiihtyneisiin käytöksiin, jotka voivat johtaa tappeluihin ja muihin vaarallisiin tilanteisiin. Samaten metsästyskoira voi pitää joidenkin rotujen edustajia saaliina. Koska koiran sosiaalinen käytös pohjautuu pitkälti kehonkieleen, eri rotujen edustajat eivät välttämättä edes ymmärrä toisiaan, tai edes tunnista toisiaan koiriksi.

Lopulta on koirasta itsestään kiinni, kuinka se tulee suhtautumaan lajitovereihinsa, ja koiran luontainen temperamentti voi rajoittaa koirakontakteja. Suurin osa koirista oppii kuitenkin tulemaan toimeen muiden koirien kanssa, vaikkei näistä erityisemmin pitäisikään. Tähän liittyy paljon väistämiseen ja tilantarpeen kommunikoimiseen liittyviä taitoja. Osaamaton koira ei välttämättä ilmoita toiselle haluavansa olla rauhassa, ja saattaakin ensireaktiona tällätä kiinni kun toinen koira tulee liian lähelle. Tällöin konfliktinvälttämiseen liittyvät eleet kerta kaikkiaan jäävät välistä, koska niitä ei joko ole opittu tai ihminen on aktiivisesti opettanut koiraa olemaan murisematta.

Tästä syystä on myös olennaista, että koirien sosiaalisia taitoja ei aktiivisesti tukahduteta. Murina, irvistely ja muut uhkaavat käytökset ovat ikäviä, mutta tarkoituksenmukaisia. Jos niitä aletaan kitkeä pois, koiralle ei jää mitään keinoja viestiä tilantarpeestaan ja sitä kautta välttää konflikteja. Koiraa voi pyytää väistämään silloin kun se suoraan uhittelee toiselle koiralle, mutta esimerkiksi peti- tai ruokapaikkaansa puolustava koira käyttäytyy täysin lajinomaisesti. Myös rumat eleet ovat tärkeä osa koiran kommunikaatiota, ja se tarvitsee niitä varsinaisten riitatilanteiden välttämiseen. Sama pätee myös ihmisille murisemiseen – uhkaavat eleet ovat lähtökohtaisesti oireita tunnetilasta, eikä käytöstä ”hoideta” tukahduttamalla oireita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: